mardi 17 mai 2011

20/12

Tämän aamuisessa kuvassa pilkahtaa esille väärin pysäköidyn auton takana peitteen alla olevia muurarin tillpehöörejä. Työt edistyvät hitaasti mutta toivottavasti varmasti. Ruokailutilan lattia on jo laatoitettu ja tulos on mieleiseni.

Kaunis uusi lattia tietysti tuo mukanansa muita töitä. Seinät tarvitsevat uuden pinnan, ja olen jo kantanut kotiin pari 20 kilon purkkia tasoitemassaa sekä yhden säkin vastaavanlaista kuivaa tavaraa.

Seinät ovat suurelta osin kiviseiniä, myös väliseinät, ja yhdessä niistä on jonkinlaista halkeilua, sekä myös jälkeä siitä kun entinen omistaja veti sähköjohtoja. Ne ovat olleet eräänlaisen säkkitapetin peitossa, mutta nyt ne korjataan. Olen jo aloittanut.

Työtä riittää. Kunhan saan olohuoneen seinät alustavaan kuntoon voi muurari tulla jatkamaan lattiatöitään. Toivottavasti hän ei tule aivan heti, sillä on paljon helpompaa työskennellä kun ei tarvitse suojata lattiaa.

Vielä pitäisi päättää mitä niihin seiniin sitten lopuksi laitetaan. Maalia, tapettia, koristepinnoitetta vanhaan malliin, keittiöön ainakin osaksi ehkä seinälaattoja, mutta minkä värisiä.

Onneksi DD auttaa silloin kun töiltään ehtii. Hän tuntuu jopa innostuneen näihin töihin vaikkeivät sellaiset ole häntä koskaan kiinnostaneet - päinvastoin.

14 commentaires:

claude a dit…

T'as changé de brouette !!!
Les joies des travaux. Je connais. On en a fait des trucs et des machins ici, mais comme le temps, au bout d'un certain moment tu recommences.
Lilou est chou !

ELFI a dit…

claude m'a ôté le mot de la bouche...

Sirokko a dit…

Jee, kivaa! Taidat tehdä itse suurimman osan töistä, nostan hattua. Meillä saisi taas jo aloittaa alusta..
Jolie brouette!

✿France✿ a dit…

Je ne sais pas quoi dire
TU bosses alors!!!

Daniel a dit…

C'est un brouette de luxe...lol

Anonyme a dit…

Je ne parviens pas à traduire le texte, mais cette petite voiture semble tout à fait charmante !

Ina a dit…

Ihania haasteita!

Famu falsetissa a dit…

Hurjasti on sinulla hommaa, mutta lopputuloksesta onkin sitten iloa pitkäksi aikaa.

Thérèse a dit…

Je présumer que soit tu avais un visiteur au moment de la photo, soit tu t'es fait retirer ton permis!! Mais présumer n'est jamais une bonne solution.

KooTee a dit…

Niinhän siinä aina, yksi paikan uusimen poikii koko ajan uutta vaikkei olisi ollut edes tarkoitus =D

Solange a dit…

Le même endroit en toutes saisons, l'auto est neuve?

delphinium a dit…

Les arbres sont bien verts. :-)

hpy a dit…

Claude, les brouettes sont aussi vieilles l'une que l'autre!

Elfi, j'espère que Claude n'en aura pas une indigestion.

Sirokko, minusta se on aika mukavaa. Jos osaisin paremmin se menisi tietysti nopeammin. Ja tulos olisi luultavasti parempi.

France, je n'arrête pas de bosser - je suis un chameau.

Daniel, de luxe? Merci pour mon vieux tacot.

Suzannetc, c'est une lionne.

Ina, mutta toita riittaa.

Famu, kunhan saadaan ensin valmiiksi.

Thérèse, tu as tout faux.

KooTee, niin se muurari sanoi myos.

Solange, non, la voiture a déjà quelques années. Mais je l'apprécie toujours.

Delphinium, il y en a un rouge aussi. Mais il est caché derrière le verts. Pas derrière les verres.

isopeikko a dit…

Muurahaisetkin rakentavat ja korjaavat kotiaan kaiken aikaa. Eihän ne taida koskaan valmistua, kodit.